 |
| Blogistit työssään |
Edessämme virtaa sinisenä hohtava joki, makoilemme viltillä
joen törmällä ja kelaamme menneen viikon tapahtumia. Abel Tasmanilta
suuntasimme West Coastille, jonka 100 kilometrin mittainen alkupätkä
Westportilta Rapahoeen on yksi kymmenestä maailman hienoimmasta tiestä. Rantaa
myötäilevä tie kiemurteli pitkin jyrkännettä ylös ja takaisin alas meren
tasolle. Olisi ollut mukava pysähtyä katselemaan hiekkäsärkkiin paiskautuvia
aaltoja ja taivaanrannasta lähestyviä tummanpuhuvia pilvimassoja, mutta uhkaavasti
tyhjiin käyvä bensatankki esti ylimääräiset moottorin starttaukset. Autokoulun
extrahyödyllisen kolmannen vaiheen taloudellisen ajamisen oppeja hyödyntäen
saavutimme lopulta Greymouthin bensa-aseman.


Greymouth ei vieraanvaraisuudestaan huolimatta jättänyt
meille hyvää makua suuhun. Jouduimme pulittamaan leirintäalueesta ensimmäisen
kerran huimat kahdeksan dollaria per lärvi ja kaiken kukkuraksi testasimme
telttamme vedenpitävyyden vain huomataksemme, että sitä ei ole tehty rankkasateita
varten. Sateiden jatkuessa vielä seuraavanakin päivänä lorvailimme pari tuntia
suljetun kirjaston edessä somettaen, uimme paikallisessa uimahallissa ja
löysimme itsemme kaikista periaatteistamme poiketen lopulta motellin
joustinpatjojen päältä. Liekö raittiin ulkoilman puutteesta vai liiallisesta
somettamisesta johtuen, kukaan rinsessoista ei nukkunut vielä puolen yön
jälkeenkään. Mielessä kävi jo siirtyminen motellin terassilla kuivuvaan
telttaan nukkumaan, mutta maksettua ei saa maksamattomaksi ja jos kerran on
maksettu niin siitä sitten yritetään nauttia. Yö sujui loppujen lopuksi
mainiosti ja aamulla verhot sivuun vedettäessä huoneeseen virtasi auringonvaloa
roppakaupalla. Jo rutinoitujen aamutoimien jälkeen kävimme lyhyellä
aamureippailulla, jossa saimme ihmetellä meressä leikkiviä delfiinejä.

 |
| Kuningatar Elisabetin jäljillä delfiinejä bongaamassa |
Kahlasimme loput West Coastista pysähdellen kuuluisilla
nähtävyyksillä kuten Franz Josef Glacier ja Fox Glacier -jäätiköillä, Matheson
järvellä ja Blue pooleilla. Todella vaihteleva sää esti parhaimmat näkymät
jäätiköille ja lumihuippuisille vuorille, joten emme nähneet ehkä sitä
parhainta West Coastia. Onneksi pettymysten tullessa voi ajatella, että ensi
kerralla sitten.
 |
| Glaciereita ei tähän vuodenaikaan nähnyt lähempää |
 |
| Blue Poolseilla vesi oli yhtä kylmää kuin avannossa |
Seuraavaksi vuorossa oli Mount Cook ja sen lähiympäristö,
jossa vietimme kauan odotetun ystävänpäivän. Koska oli kerrankin oikea syy
juhlia, juhlittiin sitten koko päivä. Koolla oli kaikki juhlaelementit:
ystävät, hyvä ruoka ja pisteenä iin päälle kakku upeissa järvimaisemissa.
Täydellisen päivän kruunasi vuorien kätköihin vajoava, pilvet punaiseksi
värjäävä aurinko. Epävakaiden säiden jälkeen oli ihan mieletöntä, että saimme
juuri ystävänpäiväksi aurinkoa ja lämpöä. Lämpimin ystävänpäivä koskaan!
 |
| Ystävänpäivän ystäväkuva |
Ystävänpäiväherkuissa oli sulattelemista, joten päätimme
jälleen kokeilla onneamme nähdä lumihuippuisia vuoria. Patikoimme puolitoista
tuntia Hooker Valleytä pitkin ylös vuoristojen ympäröimälle järvelle, jossa
ylläripylläri pilvet estivät näkyvyyden korkeimmille lumihuipuille. Palatessamme
jo valmiiksi voimakas tuuli yltyi yltymistään ja pilvet päättivät avata
vesisäiliönsä kerta heitolla. Tuuli yritti kaikin voimin saada jalkojamme alta
ja yhden naisen onnistuikin saamaan kumoon. Me kuitenkin saavutimme automme
mustelmitta, vaikkakin märkinä ja kohmeisina.
 |
| Hooker Valleytä tarpoessa sai kyllä ihmetellä luontoäidin kauneutta - varsinkin jos pystyi avata silmät tuulenpuuskien välissä. |
 |
| Perillä märkinä ja horkassa, mutta hengissä! |
Tuuli ei yrittänyt keilata vain ihmisiä, vaan myös autoja,
sillä ajaessamme Tekapo-järvelle näimme matkan varrella tuulen takia
ulosajaneita autoja. Perillä totesimme, ettei uimisesta järvessä tulisi yhtään
mitään tuulen tuivertaessa. Mapsi paljasti meille tienpäässä sijaitsevan hot
springs -ulkoilmakylpylä ja hetken kuluttua kelluimmekin jo 38 asteisessa
vedessä. Puolentoista kuukauden saunalakkokin päättyi kylpylästä löytyvään 95
asteiseen saunaan. Kysyessämme kanssasaunojilta saisimmeko heittää vettä
kiukaalle, vastauksena kuului empivä kyllä. Veden sihahtaessa kiukaassa ja
höyryn levitessä saunaan, viereltä kuului hämmästynyt oho, eikä aikaakaan niin
lauteilla istui enää kolme suomalaista. Neljä tuntia kului kuin siivillä saunoen
ja kuumilla altailla lilluen, ja illalla leirintäalueelle palatessamme telttaan
kömpi kolme rentoutunutta ja kerrankin puhdasta rinsessaa.
 |
| Saatiin perinteiset kesärannekkeet Hot Springseiltä! Näitä sitten pidetään koulun alkuun asti.. |
Rinsessat kiittää ja kuittaa
Hämmästelen ja ihastelen! Mahtavaa matkaa edelleen! Kuulolla ollaan😉.
VastaaPoistaMari-täti
Viikon odotetuin blogi. Kiitos ihanat rinsesssat ❤. Ootte kyllä huikeita naisia. T. Yhden rinsessan äiti 😊
VastaaPoistaHyvä teksti jälleen! Kaiholla muistellen noita mantuja sekä maita. Voin vertaistuki-tyyppisesti kertoa, etten itsekään takavuosina nähnyt parasta West Coastia oksennushuurujen huonontaessa näkyvyyttä. Mutta joskus uudestaan paremmalla menestyksellä! Lippu korkealla Ladies!
VastaaPoistaTullaanpa joskus koko poppoolla tänne Osku ja mennään katsomaan west coast uudestaan! Mutta kiitos tuesta, se helpottaa aina.
PoistaHuippua!!! Kerrassaan loistava reissu teillä ja sana on kyllä hallussa! =)
VastaaPoistaTuula
Jälleen kerran, kiitos turinoista!
VastaaPoistaKertakaikkiaan, kyllä ihmislapsen näyttää siellä olevan hyvä elää! Tuokaa lämpöä sieltä mukana sitte kesän varalle:)
VastaaPoista