Lopun alkua




 Hyvää ruokaa vuoren huipulla tuulessa palellessa, haikkausta auringon laskiessa, pyöräilyä iltahämärissä, lasten kanssa telmimistä ja ennen kaikkea syvänsyviä keskusteluja elämän ihmeellisistä ja ei-niin-ihmeellisistä asioista. Saimme viettää kaksi muistorikasta päivää uusi-seelantilaisessa perheessä keskellä maaseutumaista Alexandraa. Otimme neuvosta vaarin ja noudatimme aiemmin näkemämme neljän reissupojan kehotusta ottaa yhteyttä suomalaiseen au pair-Sussuun, joka otti kuin ottikin meidät viikonlopuksi hellään huomaansa punaisella aaltopellillä vuorattuun, hieman keskeneräiseen hostkotiin.




Sisätiloissa patjoilla nukuttujen öiden jälkeen jatkoimme energisinä matkaamme Queenstowniin. Olimme kuulleet monilta, että jos kärsivällisyys vain riittää, niin reilun tunnin jonotus Fergsburgerin sapuskoiden perässä kannattaa. Laskelmoimme nälkämme niin, että jonottaessa ei vielä mahanmurinat tunnu, mutta burgerit saatuamme voimme hyvällä ruokahalulla nauttia nämä suussa sulavat hampurilaiset. Taktiikka oli toimiva ja voimme lämpimästi suositella samaa muille, sillä olivathan nämä elämämme parhaat purilaiset! Muutenkin Queenstown oli nappiosuma, sillä vuorten ympäröimän rantakaupungin elämä oli kiehtovaa katseltavaa.

Sinisen pakun pariskunta antoi meille onnentoivotusten saattelemana iltaan asti voimassa olevan parkkilapun. Kyllä rinsessoja onnisti!





Etelämannerta lähestyessä lämpötilat tippuivat roimasti alaspäin ja pilvet estivät auringon lämmön pääsyn luoksemme, jolloin shortsit oli vaihdettava pitkiin housuihin ja takit vedettävä päällemme. Ajelimme Invercargillin kautta Catlingsille, jossa pari päivää vierähti mukavasti välillä pysähdellen. Ensimmäinen etappi Invercargillin jälkeen oli jylhät Cathedral cavesit, jotka ovat korkeita ja syviä aaltojen muovaamia kallioluolia. Seuraavaksi sulattelimme jo korvista ulos pursuavaa tonnikalalla höystettyä tomaattikastikekananmunapastaa pienellä haikkauksella vesiputouksille. Aikataulutimme ajomme niin, että saavuimme Nugget Pointille pari tuntia ennen auringon laskua, sillä matkaoppaamme Lonely Planetin mukaan silloin olisi otollisin aika nähdä suloisia pingviinejä. Ajoitus oli täydellinen, sillä saimme ihmetellä merestä nousevia pingviinejä ja kalliolla loikoilevia hylkeitä. 







Reissukotiimme Tiidaan kiintyneinä innostuimme seuraavana aamuna jatkamaan ajamista kohti Dunediniä, pingviineistä tunnettua rantakaupunkia. Kierrellessämme kaupunkia pongasimme monen kanniskelevan Cadburyn muovipusseja, jotka herauttivat veden suklaata rakastavien rinsessojen kielelle. Löysimmekin muovipusseja seuraten ja erityisesti haukankatseemme ansiosta suklaaholistien paratiisin eli suklaatehtaan, ja liityimme Cadburyn muovipussikansaan. Valtavirran mukana ajauduimme Uuden-Seelannin kuvatuimman rakennuksen eteen ottamaan, mitäpä muutakaan kuin kuvia! Linnamaisesta rautatieasemasta tuli mieleen Tylypahka jopa Potter-jästin mielestä. Edelliskerrasta innostuneina lähdimme jälleen katselemaan pingviineitä ja hylkeitä, tällä kertaa Sandflies beachille, jossa onneksemme näimme näitä ihmeellisiä otuksia paljon lähempää kuin osasimme toivoakaan. 






 Olimme tarkastaneet edellisenä päivänä Anglikaanisen kirkon jumalanpalvelusajat, joten nousimme Dunedinin keskustan kirkon portaita kirkkovaatteissa (lue: verkkareissa ja fleecepaidoissa) keskipäivän aikaan. Luotimme siihen, että voimme liturgian edetessä turvautua muiden toimintatapoihin, mutta sanajumalanpalveluksen alettua ainoana kuulijana meidän lisäksi oli yksi huomioliivinen pappa. Häneltä emme paljoakaan apua saaneet ja monet kerrat mietimme hämmentyneinä, että mitä nyt kuuluisi tehdä. Kunnialla selvisimme tästäkin ja jumalanpalveluksen lopuksi nautimme vielä ehtoollisen kolmistaan. Kirkossa istumisen jälkeen pieni happihyppely Signal Hill vuorelle teki hyvää ja viimeisetkin mehut vedimme reisistämme pois kivutessamme maailman jyrkimmän kadun ylös. Kolmas kerta toden sanoo, joten illan hämärtyessä löysimme itsemme Shag pointilta leikkiviä hylkeitä katselemassa. Tällä kertaa pääsimme jo parin metrin päähän örisevää hyljettä.

Maailman jytkimmän kadun varrella oli vieri vieressä ihmisten asuntoja.




Seuraavana aamuna hyppäsimme jälleen Tiidan selkään ja suuntasimme Uuden-Seelannin cooleimmaksi luokiteltuun kaupunkiin Oamaruun. Vanhat englantilaistyyliset kadut sykähdyttivät söpöydellään ja muutama laulukin luikautettiin tyhjässä kirkossa sekä kaupungista löydetyn pianon ääressä. Edessä oli kuitenkin vielä pitkä ajomatka määränpäähämme Christchurchiin, joten aikaa ei ollut tämän pidemmälle pysähdykselle.


Säätiedotukset lupailivat aurinkoista ja lämmintä päivää, joten ajattelimme viettää sen pitkästä aikaa beachilla loikoillen. Rannalle päästyämme näimme rannalle parkkeeratun surffikoulun pakun ja lyhyen ujostelun jälkeen perehdyimmekin jo surffauksen saloihin. Neljän tunnin aalloissa surffailu tuotti tulosta ja rättipoikkiväsyneinä, mutta voittajafiiliksellä riisuimme märkäpuvut yltämme ja luovutimme laudat odotellen seuraavaa kertaa. Toisena päivänä Christchurchissa tutustuimme itse kaupungin ytimeen shoppaillen ja kahvitellen. Koska edessämme oli viimeinen ilta rakkaan Tiidamme kanssa, lähdimme ilta-ajelulle ihastelemaan perinteisiä Uuden-Seelannin maisemia. Vuoren rinteillä kulkeva näköalareitti johdatti tiemme kauniiseen satamakaupunkiin Akaroaan, jossa söimme iltapalaa ihastellen veneitä ja valoja.




 
Tänä aamuna heräsimme viimeistä kertaa teltassamme ja keittelimme viimeistä kertaa aamupuurot ja istuimme viimeistä kertaa tuoleillamme. Kyllähän siinä suru tuli puseroon, kun piti heittää roskiin kuuden viikon kodintarpeet teltasta kuorimaveitseen. Onneksi pula-ajan lapsi Anni pelasti mukaansa puisen lastan sekä purkinavaajan. Pakkailu ja auton siivoilu vei aikansa, joten ennen auton luovuttamista vuokrafirmallemme Lucky rentalsille kävimme pikauinnilla ja suihkussa uimahallissa.
Huikea seikkailu Uudessa-Seelannissa on osaltamme ohi ja nyt vietämme yön lentokentällä odottaen lentoa Los Angelesiin. Vaikka tuntuu, että koko reissu olisi ohi, on meillä silti vielä yksi kokonainen viikko seikkailua jäljellä. Pysykää siis vielä kuulolla!




-rinsessat Anni, Iida ja Jenny

Kommentit

  1. Kiitos vaan vierailusta rinsessat, oli tosi mukavaa kun kavitte!! Ja oli kiva kayda lueskelemassa loppuseikkailunne vaiheet U-S:ssa meilta lahdettyanne. :) Onnellista ja turvallista loppureissua! Tavataan taas! T. au-pair Sussu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, oli kyllä mukava ku saatiin tulla käymään!! Loppureissu meni kyllä ihan hurjaa vauhtia ja nyt ollaan jo takas Suomessa.. Toivottavasti nähdään täällä:) T.rinsessat

      Poista

Lähetä kommentti